Ensiaskeleet kohti Best Seller -myyntikilpailua

 

Jälleen tänä vuonna me Jyväskylän ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelijat myynnin osaaja -kärjestä osallistumme vuotuiseen ValueSelling –myyntikilpailuun, joka toimii paikalliskarsintana valtakunnalliseen Best Seller -kilpailuun. Yhdeksästä kilpailijasta kolme parasta lähtee huhtikuussa Turussa järjestettävään BestSeller -kilpailuun. Tänä vuonna pääsemme näyttämään treenaamiamme myyntitaitoja B2B -myyntitilanteessa Fonectan tarjoamaa Kontakti -palvelua myyden.

Valmentautuminen on alkanut

Olemme vielä taipaleen alussa, mutta kilpailuun valmistautuminen on jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset viikot ovat kuluneet yritykseen, tuotteeseen ja ostajaan tutustuessa, myyntitilanteen etenemistä läpikäydessä, miettiessä tuotteen asiakkaalle tarjoamia hyötyjä sekä tulevia tarvekartoituskysymyksiä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Porukkamme on hyvin innostunut ja kaikki haluavat panostaa kilpailuun ”sata lasissa” kohti omia tavoitteitaan. Kokemus ja myyntitilanne tulee olemaan meille kaikille uusi ja sen myötä myös hyvin opettavainen. Parasta mitä tämä kilpailu tarjoaa, onkin erinomaiset opit tulevaisuutta ja työelämää ajatellen. Yhteinen innostus harjoittelemiseen ja toistemme tsemppaaminen sekä motivointi ovat mielestäni tärkeitä, jotta saamme kaikki huikeita myyntisuorituksia aikaan kilpailupäivänä.

Saimme koululta vieraaksemme kaksi viime vuonna ValueSelling -kilpailun kokenutta myyntikärjen opiskelijaa. Oli erityisen ihanaa huomata, kuinka avoimin mielin he olivat valmiita antamaan meille hyviä sekä tärkeitä neuvoja ja vinkkejä, kuinka kisaan kannattaa valmistautua. He halusivat aidosti olla tukemassa meitä kilpailuun valmistautumisessa ja kannustivat kaikkia osallistumaan kilpailuun hyvän oppimiskokemuksen vuoksi. Puolestaan saimme myös neuvoja mitä ja miten ei kannata tehdä tai toimia. Heidän vierailunsa antoi paljon tärkeää tietoa kilpailua ajatellen. Erityinen kiitos tästä koulumme viimevuoden kisaajille.

Vuoden 2019 kisaporukan fiiliksiä

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, suurin osa meistä on melko lailla tuntemattoman edessä ja se nostaa jo tässä vaiheessa tietynlaisen jännityksen tunteen ilmoille. Myyntikokemusta porukastamme löytyy kuluttajamyynnin puolelta, mutta BtoB-myynti on kaikille meille vieraampi osa-alue. Uskomme kuitenkin, että ”harjoitus tekee mestarin” ja jännitys saadaan helpottamaan aktiivisen harjoittelun myötä.

Kyselin kisaporukaltamme tämän hetken fiiliksiä ja ajatuksia tulevasta kilpailusta. Pyysin heitä kuvaamaan muutamalla sanalla mitkä ovat tämän hetkisiä tuntemuksia, kun ollaan vasta valmistautumisen alkuvaiheessa. Vastaukseksi sain seuraavaa:

”Jännittyneet fiilikset.”
”Utelias ja innostunut.”
”Uusi tilanne jännittää ja samalla innostaa.”
”Hyvä fiilis.”
”Ajatukset haahuilevat itsevarman ja epävarman välillä, mutta fiilis on malttamaton.”
”Rauhoittuneet, edellisen vuoden kilpailijoiden kokemuksia kuultuani.”

Voin todeta, että melko lailla samansuuntaisin fiiliksen olemme koko porukka näin kisan alkumetreillä. Kaikkien tunteet vaihtelevat vielä melko lailla ja uskallan väittää, että ne tulee ennen maaliskuun 21. päivää vielä vaihtelemaan. Yhdessä tehden ja toisia tukevalla asenteella eteenpäin. Seuraava steppi onkin harjoittelua ja lisää harjoittelua sekä eteneminen konkreettisten myyntitilanteiden harjoitteluun. Pidetään fiiliksistä innostuneisuus päällimmäisenä niin pääsemme pitkälle.


Jyväskylän tradenomiopiskelijat valmistautuvat yhdessä myyntikilpailuun.
Kuvassa vasemmalta: Laura, Johanna, Julia, Eeva-Riikka, Eetu, Atte, Samuli, Aleksi ja Juho.

 

Kirjoittaja:
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
myyntikärjen opiskelija Julia Kurtti

Kirjoitus myös osoitteessa: https://blogit.jamk.fi/liiketalous/2019/02/04/ensiaskeleet-kohti-valueselling-myyntikilpailua/

Jaa

 

 

Sales Booster

Mercuri International toimi kevään 2019 Best Seller Competitionin Sales Boosterina. He "boostasivat" opiskelijoita kilpailuun erilaisin keinoin kevään aikana.

Katso, miten voit boostata oman myyntisi vauhtiin:

Myyjä asiakkaan liiketoiminnan kehittäjänä

Sales Booster -video 

Paisteja susille vai neuvottelutaitoja?

Onko myyntiorganisaationne täysi-ikäinen?

Kysy ja kuuntele

Motivaation merkitys ja johtaminen

Vastaväitemenetelmiä -video

 

-

Sosiaalinen media

   

                         

 

 


Kilpailussa 2019 mukana