Myynnin opiskelijoilla parhaimmat chänssit

Kuten sinäkin, näen usein kauppakeskusten kiireisimmillä paikoilla eri yritysten nuoria feissaajia eli myyjiä. Tarkkailen mielelläni myös pääkaupunkiseutulaisten, meidän maailman kiireisimpien kanssaliikkujien toimintaa: kun huomaamme edessäpäin piilevän face-to-face -myynnin vaaran, teemme varovaisia, mutta määrätietoisia suunnan muutoksia, jottemme päädy kiusalliseen kanssakäymiseen feissaajan kanssa.
Pois se meistä!

Kuinka moni tunnustaa tekevänsä näin? Olepas rehellinen.

Me suomalaiset ja suomalaistuneet kartetaan sosiaalista kanssakäymistä, ja myynti – useimmissa tapauksissa ainakin jossain vaiheessa – on nimenomaan ihmisten välistä vuorovaikutusta. Kun tähän yhtälöön lisätään myyntialaa koskevat ennakkoluulot ja mielikuvat, kauppakeskuksessa tapahtuvat väistöliikkeet ovat selitettävissä. Myös feissaajien, näiden perus myyntityötä tekevien eritasoinen osaaminen vaikuttaa ennakointiimme. Moni saattaa tehdä työtä pelkkä provisio tähtäimessä – asiakkaan ostokokemuksesta piittaamatta.

Ammattikorkeakoulut ovat lähteneet etunenässä 11 vuotta sitten rohkeasti haastamaan silloista tilannetta, jossa myyntialalle ei koulutettu korkeakoulutasolla. Tämä osaltaan vaikutti mahdollisesti siihen, että osan tapauksessa alalle ”päädyttiin” tai jopa ”jouduttiin”.  Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja vuotta myöhemmin Turun ammattikorkeakoulu olivat merkittävästi vaikuttamassa siihen, että myyntialan ammattilaisten tutkintotaustat muuttuvat hyvää vauhtia uusien sukupolvien myötä enemmän korkeakoulututkintotaustaisiksi ja nuoret tähtäävät intohimoisemmin alan ammattilaisiksi.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n ja koko alan suureksi iloksi tähän myyntityön koulutusohjelmia tai myyntityöpainotteista suuntautumista tarjoavien ammattikorkeakoulujen listaan on liittynyt kasvava joukko korkeakouluja: TAMK, JAMK, XAMK ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Myynnillä on kirkas tulevaisuus!

Näiden vuosien myötä myynnin opiskelijoille on muodostunut vahva oma henki ja terve oman ammatti-identiteetin ylpeys. Tätä MMA tukee nyt ja jatkossakin. Kehitys on erittäin toivottu myös ihmisten käsitysten ja ennakkoluulojen muuttamisessa.


Kuva: MMA:n Igor Parri ja Samuli Myllyharju Haaga-Helian myynnin koulutusohjelman 10-vuotisjuhlagaalassa. MMA toimi tapahtuman pääsponsorina.
 

Eräs, mikä tekee myynnistä korkeakoulumaailmassa uniikin, ovat opiskelijoiden huikeat mahdollisuudet. Yritykset tietävät myynnin merkityksen liiketoiminnassa ja motivoituneemmat myyntityön opiskelijat ovat erityisen kiinnostavia rekryaville yrityksille.

Yksi näyttävä esimerkki on valtakunnallinen myynnin opiskelijoiden Best Seller Competition -myyntikilpailu, jota olemme MMA:ssa tukeneet ensiaskeleista lähtien. Viime vuonna minulla oli myös mahdollisuus olla mukana tuomaroimassa ja kokea aito Best Seller Competition -kokemus.

Panokset ovat opiskelijoilla todelliset. Vähimmillään se on hieno opettavainen kokemus, jossa kuulee kultaakin arvokkaampaa palautetta alan ammattilaisilta osaamisestaan sekä pääsee laajentamaan kontaktejaan. Parhaimmillaan se on esimerkiksi näiden lisäksi jopa työpaikka menestyvässä yrityksessä. Kaikki riippuu aidosti osallistujasta. Myynnin opiskelijoilla on parhaimmat chänssit menestykseen.

 

Kirjoittaja: Igor Parri, Markkinointipäällikkö, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
Igor työskentelee Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n markkinointipäällikkönä vastaten nuorten ja opiskelijatoiminnasta.
MMA:lta löytyy opiskelijoille oma jäsenyys, jolla myynnin ja markkinoinnin saa esimerkiksi kaikki koulutukset ja edulliset mökit laskettelukeskuksissa.

 

Lue lisää MMA:n toiminnasta ja eduista: https://opiskelija.mma.fi/

 

Jaa

 

 

Sales Booster

Mercuri International toimi kevään 2019 Best Seller Competitionin Sales Boosterina. He "boostasivat" opiskelijoita kilpailuun erilaisin keinoin kevään aikana.

Katso, miten voit boostata oman myyntisi vauhtiin:

Myyjä asiakkaan liiketoiminnan kehittäjänä

Sales Booster -video 

Paisteja susille vai neuvottelutaitoja?

Onko myyntiorganisaationne täysi-ikäinen?

Kysy ja kuuntele

Motivaation merkitys ja johtaminen

Vastaväitemenetelmiä -video

 

-

Sosiaalinen media

   

                         

 

 


Kilpailussa 2019 mukana