Myynti on tunnelaji

Mistä tuntee hyvän myyjän? Kysyimme asiaa pitkään myynnin parissa eri tehtävissä ja organisaatioissa toimineelta OP Turun Seudun asiakkuus- ja myyntijohtaja Satu Astalalta.

-    Myyntityöhön tarvitaan tunnetta, innostusta ja ihmiskeskeisyyttä. Silloin työ luo yhtä aikaa sekä asiakastyytyväisyyttä, onnistumisen fiilistä että myös tuloksia, Astala kertoo.

Myynti syntyy rakkaudesta asiakkaaseen. Samalla se vaatii myös luovuutta sekä jatkuvaa itsensä haastamista ja uudistamista.

-    On kuunneltava asiakasta ja toimintaympäristöä ja oltava jatkuvasti hereillä siitä, mitkä asiat tällä hetkellä ovat pinnalla yhteiskunnassa ja asiakkaiden omassa arjessa, Astala luonnehtii. Luovat ratkaisut syntyvät usein näiden tekijöiden summana.

OPssa työntekijät ovat Astalan mukaan hyvin sitoutuneita ja valmiita etsimään ja löytämään ihmiskeskeisiä ratkaisuja.

-    Vahvuutena myynnissämme on asiakaskeskeisyys. ”Asiakas on tärkeä” –ajattelu on meille erityisen tärkeää jo asiakasomistajuuden ja arvojemmekin vuoksi. Samalla se on myös kulttuuriasia: koko työyhteisömme on rakentunut näiden arvojen varaan.

Parhaita myyjiä ovat usein persoonat, jotka ovat työssään tavoitteellisia ja haluavat onnistumisia. Kun sisäinen onnistumisen tarve on riittävän vahvaa, syntyy yleensä myös onnistumisia. Astala on huomannut, että huippumyyjät saavat usein myös paljon positiivista asiakaspalautetta.

Finanssiala muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, mikä vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja muutoksia myös myynnissä. OPssa myynnin valmentamista onkin kehitetty yhä enemmän inspiraation löytämisen ja omien vahvuuksien tunnistamisen suuntaan. Kun myyjältä löytyy tunnetta ja luovuutta, syntyy usein myös tuloksia.

Satu Astala

Asiakkuus- ja myyntijohtaja

Turun Seudun Osuuspankki

Jaa

 

 

Sosiaalinen media

   

                 

 

 


Kilpailussa mukana