Myyntiosaaminen on avain myös kansainväliselle työuralle

 

Yhä edelleenkin kuulee sanottavan, että suomalaiset eivät osaa myydä ja ruotsalaiset osaavat sen homman paljon paremmin. Vaikka tuo kenties on ollutkin totta menneinä vuosikymmeninä, niin väitän, että tilanne on nykyään aivan toinen. Itse asiassa suomalainen ’perusluonne’ sopii erinomaisesti kansainvälisiin myyntitilanteisiin. Olemme jalat maassa, kärsivällisiä kuuntelijoita, pysymme mielellämme faktoissa, osaamme tehdä päätöksiä tarvittaessa nopeasti, kestämme painetta ja haluamme luoda kestäviä henkilökontakteja. Se, mikä aiemmin on puuttunut, ja jonka ruotsalaiset kenties oivalsivat jo kauan ennen meitä, oli systemaattinen myyntiosaaminen ja sen kehittäminen.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa myyntityötä on opiskeltu omassa koulutusohjelmassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö myynnin opiskelu olisi tärkeässä osassa myös monessa muussa koulutusohjelmassamme, kuten Globbassa eli kansainvälisessä liiketalouden koulutusohjelmassa. Itse asiassa Haaga-Helian strategiassa yksi painopistealue kuuluukin seuraavasti: Myynti, palvelut ja yrittäjyys kaiken ytimessä. Yrityksissäkään myynti ei ole enää vain suoranaisesti myynnissä toimivien henkilöiden tehtävä, vaan nykyään kaikki myyvät ja osallistuvat omalta osaltaan yrityksen myyntiponnisteluihin.

Best Seller-kilpailu ja siihen valmistautuminen ovat olleet Myyntityön koulutusohjelman ytimessä Haaga-Heliassa alusta saakka. Kuten monista tämän sivuston blogeista on voinut lukea, Best Seller on viimeistään avannut opiskelijoiden silmät ja saanut heidän ymmärtämään, mistä nykyaikaisessa konsultatiivisessa myyntityössä oikein on kysymys. Tämän lisäksi on syytä huomioida, että se, että kilpaileminen tapahtuu suomen kielellä ei tarkoita sitä, etteikö toimiminen samalla tavalla olisi avain menestykseen myös kansainvälisissä myyntitilanteissa. Vaikka kielitaito ei olisikaan täydellinen, niin myyntineuvottelun systemaattinen ja empaattinen läpivienti korvaa täysin hieman puutteellisen sanavaraston ja kieliopin.

Siksi kannustaisinkin kaikkia myynnin opiskelijoita tarttumaan rohkeasti myös kansainvälisiin haasteisiin. Yksi mahdollisuus siihen on Eurooppalainen myyntikilpailu (European Sales Competition), joka järjestetään tänä keväänä Hollannissa. Siinä opiskelijat yli 20 eurooppalaisesta korkeakoulusta kisaavat pitkälti samanlaisessa kilpailussa kuin Best Seller. Tällainen kilpailukonsepti ja siihen valmistautuminen on todettu niin hyväksi tavaksi edistää myyntityön osaamista, että se viedään Euroopan Unionin rahoittamana projektina nyt myös Kaakkois-Aasiaan, ja hankkeessa ovat tietenkin aktiivisesti mukana myös Turun ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia. Hanke avaa tulevaisuudessa myös opiskelijoille hienoja mahdollisuuksia kansainvälisten kokemusten kartuttamiseen Aasiassa.

Opiskelijalle: Kansainvälinen ura myynnin parissa kannattaa ehdottomasti pitää mielessä, kun suunnittelet urapolkuasi!

 

Riku Hytönen
Myynnin lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Jaa

 

 

Sales Booster

Mercuri International toimii Best Seller Competitionin Sales Boosterina. He "boostaavat" opiskelijoita kilpailuun erilaisin keinoin kevään 2019 aikana.

Katso, miten voit boostata oman myyntisi vauhtiin:

Myyjä asiakkaan liiketoiminnan kehittäjänä

Sales Booster -video 

Paisteja susille vai neuvottelutaitoja?

Onko myyntiorganisaationne täysi-ikäinen?

Kysy ja kuuntele

Motivaation merkitys ja johtaminen

Vastaväitemenetelmiä -video

 

-

Sosiaalinen media

   

                         

 

 


Kilpailussa 2019 mukana