Myyntiosaaminen on tänä päivänä keskeinen työelämätaito

Ymmärrys siitä, mitä myyntityö pitää sisällään, perustuu usein vanhoihin käsityksiin ja mielikuviin.  Myymiseen liittyy edelleen kielteisiä mielikuvia tavaroiden tai palveluiden tyrkyttämisestä.  Tämän päivän myyntiosaaminen lähtee aivan toisenlaisesta ajattelusta, se lähtee asiakkaan tarpeiden ymmärtämisestä ja ratkaisujen etsimisestä asiakkaan haasteisiin ja toiveisiin.  Myyntityössä etsitään uutta arvoa asiakkaalle. Myyntityö on myös psykologiaa, siihen liittyy aito kuuntelemisen taito, hyvä kyky interaktioon ja kyky eläytyä asiakkaan toimintaympäristöön. 

Jokaisen Haaga-Heliasta valmistuvan tradenomin tulee osata myydä.  Haaga-Heliassa on Suomen vanhin, vuonna 2007 perustettu myyntityön koulutusohjelma ja paljon uniikkia osaamista myynnistä.  Vaikka tradenomi ei valmistuisi Myyntityön koulutusohjelmasta, hän altistuu opiskelujensa aikana myyntiajattelulle.  Miksi se on niin tärkeää vaikka talous- ja finanssiosaajan koulutusohjelmasta valmistuvalle? Jokin aika sitten suuren pohjoismaisen pankkitoimijan henkilöstöjohtaja kiitteli Haaga-Heliaa nuorista rekrytoimistaan tradenomeista, jotka ovat valmistuneet finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelmastamme.  ’He ovat todella hienoja osaajia, mutta nyt haluaisimme rekrytoida samalla osaamisella varustettuja nuoria, jotka osaavat vielä myydä ja palvella.’  Palveluyhteiskunnassa kaikkien täytyy ymmärtää myynnin ja palvelun merkitys ja osata myydä.

Myyntitaidot ovat tärkeitä myös oman osaamisen esille tuomisessa.  Yhä useampi tradenomi tulee työskentelemään yrittäjämäisesti erilaisissa verkostoissa omaa osaamistaan hyödyntäen ja myyden.  Elämme mielikuvien maailmassa.  Oman yrityksen tai työnantajan brändiä täytyy osata tuoda esille ja myydä.  Puhumattakaan omista kehitysideoista, nekin täytyy myydä työyhteisössä.  Myynti on siis tänä päivänä lähes kaikkea muuta kuin tyrkyttämistä.  Se on keskeinen osa työelämätaitoja.

Olen erittäin iloinen, että Haaga-Helia saa jälleen isännöidä Best Seller Competion -kilpailua.  Myyntiosaaminen on Haaga-Helian strategian keskiössä.  Tervetuloa kilpailemaan myyntitaidoissa!

Minna Hiillos
Liiketalouden yksikön johtaja, vararehtori
Haaga-Helia

 

Jaa

 

 

Sosiaalinen media

   

                 

 

 


Kilpailussa mukana