Tampereella valmistaudutaan Best Seller Competitioniin innolla!

TAMK on osallistumassa valtakunnalliseen Best Seller Competitioniin nyt toista kertaa. Viime keväänä omalta osaltani kilpailun johtajana tähän hetkeen kuului tapahtuman järjestämistä ja suunnittelua yhdessä pääsponsori Dell EMC:n kanssa. Tässä hetkessä haluankin toivottaa mitä parhainta järjestelyiloa Turun ammattikorkeakoululle heidän järjestäessään jo kahdeksatta Best Seller Competitionia!

Vaikkakin kilpailun johtamiseen kuuluu omat vastuunsa, täytyy sanoa, että tunnelmat ovat tänä vuonna jännittävämmät kuin koskaan aikaisimpina vuosina. Tampereella nimittäin panostetaan täysillä myyntiosaamisen tutkintokoulutukseen ja myös Best Selleriin tähtäävä myyntivalmennus on alkanut. TAMKin Y-kampuksella (y-kampus.fi) järjestettäville myyntikursseille osallistuu Tampere3-hankkeen tiimoilta opiskelijoita sekä Tampereen ylipistolta, Tampereen teknilliseltä yliopistolta ja Tampereen ammattikorkeakoulusta. Myyntikurssit ovat olleet ristiinopintopalveluiden suosituimpia opintojaksoja ja myynti-intoa on ollut ilmassa runsaasti!

Y-kampuksen myyntivalmennusten lisäksi syksyllä 2017 TAMKissa alkaa kaksi myyntiosaamisen tradenomiohjelmaa. (Lisätietoja: https://www.youtube.com/watch?v=l2jNkRki00w). Tulevina vuosina Best Selleriin osallistuukin sekä tutkintokoulutuksen puolelta opiskelijoita, että edelleen ristiinopintojen kautta opiskelijoita Tampere3-korkeakouluista, jolloin taustalla voi olla niin tekniikan kuin sosiaali- ja terveydenhuollon opintoja tai kieliä ja paljon muuta. Se mikä innoittaa minua myynnin kouluttajana erityisesti on myyntityön arvostuksen ja kiinnostuksen nousu, sillä tänä päivänä opiskelijat itse hakeutuvat opiskelemaan myyntityön taitoja ja ymmärtävät myyntiosaamisen tärkeyden. Tämä on hyvä lähtökohta oppimiselle! TAMKissa on tähän kasvaneeseen tarpeeseen suunnitteilla myös tammikuussa 2018 alkava B2B-asiantuntijamyynnin master-tason koulutus, johon pääsyvaatimuksena on alempi korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus.

Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana nyt toista kertaa Best Sellerissä ja tavoitteena on uusia viime vuoden upeat kokemukset. Best Seller Competition -tapahtuma on mainio keino päivittää omaa myyntiosaamista – tule siis sinäkin mukaan Turkuun 26.4.2017!

 

Innokkain myyntiterveisin,

Pia Hautamäki

B2B-myynnin yliopettaja

Tampereen ammattikorkeakoulu

Jaa

 

 

Sosiaalinen media

   

                 

 

 


Kilpailussa mukana